Kiinalaiset palvelimet ovat jo länsimaista tasoa ja käyttäjäystävällisyydeltään jopa parempia

Image result for Kiina haastaa länsimaatKiina haastaa länsimaat

Kun jotain tehdään Kiinassa, sen voi olettaa olevan halvempaa kuin länsimaissa tehty. Niin myös palvelimissa. Kiinalainen Huawei on vallannut markkinoita amerikkalaisilta palvelinvalmistajilta. Kiinalainen Lenovo osti vuonna 2015 IBM:n pienpalvelintoiminnan. Näin ollen kiinalaisilla palvelinvalmistajilla on myös amerikkalaista osaamista.

Kiinalainen palvelintuotanto ei eroa paljoakaan länsimaisesta tuotannosta. Huawein palvelimet ovat jopa parempia, koska niissä on paremmat hallintaliittymät. Ehkä amerikkalaiset valmistajat ovat liian kauan tuudittautuneet omahyväisyyteen, koska kehitystä ei ole tapahtunut tarpeeksi.

Monesti epäillään kiinalaisten palvelimien tietoturvaa, mutta nykyään kiinalainen laatu on huippuluokkaa. Tietoturva on kriittinen tekijä palvelimissa ja amerikkalaiset ovat tavallaan halunneet pitää tähän asti pallon itsellään datan kontrolloinnissa. Mutta kiinalaisten laadukkaat ratkaisut ovat osoittaneet, että tietoturvaa voidaan kehittää myös muualla kuin Yhdysvalloissa.

Kansallismielisyydellä on vaikutusta markkinoihin

Samalla tavalla kuin amerikkalaiset haluavat ostaa kotimaisia palvelimia, kiinalaiset haluavat ostaa kiinalaisia palvelimia. Tällä ei ole aikaisemmin ollut suurta merkitystä, mutta nykyään Kiinasta tulee suuria internet-palveluja, jotka haluavat käyttää kiinalaista osaamista. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi Alibaba, Baidu ja Tencent. Siis molemmat, sekä Yhdysvallat että Kiina, haluavat käyttää oman maansa tuotteita kansallisista syistä.

Huawei on tunnetuin kiinalainen palvelinvalmistaja. Muita ovat esimerkiksi Lenovo ja Inspur Electronics. Myös taiwanilaiset valmistajat ovat nostaneet päätään. Niitä ovat Wistron, Inventec ja Quanta. Kuten korealainen Samsung on vienyt kännykkäbisnestä kuin pässiä narussa, sama saattaa tapahtua Kiinan osalta palvelimissa.

Kiinalainen palvelin on nopeasti opittua laatua

Aasia onkin vaarallinen alue amerikkalaisille laitevalmistajille. Aasialaisessa tuotannossa yhdistyy nykyään korkea laatu, käyttäjäystävällisyys, design ja halvat työvoimakustannukset. Amerikkalaiset eivät siis turhaan pelkää sitä, että palvelinmarkkinoita alkavat hallita kiinalaiset valmistajat.

Perinteisesti amerikkalaista valmistusta on pidetty tietoturvallisena ja luotettavana. Nyt kuitenkin kiinalaiset valmistajat ovat ottaneet oppia markkinajohtajilta ja he ovat tehneet asiat yhtä hyvin. Uskoiko kukaan vuonna 2005, että Apple on varteenotettava matkapuhelinvalmistaja, joka osaa omaksua itselle täysin vieraan alan laadukkaasti?

Mutta niin vain Apple otti hetkessä markkinajohtajan aseman kännykkäbisneksessä, kun se teki asiat yhtä hyvin kuin edeltävät markkinajohtajat. Tämä esimerkki kuvaa sitä muutosta, joka on tapahtumassa myös palvelinvalmistuksessa: asioiden omaksumiseen ei tarvita vuosikymmenten toimimista alalla.